Helsingin HO 26.3.2025 103202
- Asiasanat
- Itsekriminointisuoja, Tullikoodeksi, Euroopan unionin oikeuden etusijaperiaate, Törkeä veropetos, Salakuljetus
- Hovioikeus
- Helsingin hovioikeus
- Tapausvuosi
- 2025
- Antopäivä
- Diaarinumero
- R 24/180
- Asianumero
- HelHO:2025:2
- Ratkaisunumero
- 103202
Vastaajat olivat riidattomasti tuoneet Euroopan unionin ulkopuolelta peräisin olevia savukkeita Virosta Suomeen. Savukkeet oli takavarikoitu Tullin toimesta.
Käräjäoikeus oli lukenut vastaajien syyksi törkeän veropetoksen arvonlisäveron ja tupakkaveron välttämisestä ja hylännyt syytteen tulliveron välttämistä koskien näyttämättömänä. Syyttäjä vaati valituksessaan, että vastaajat tuomitaan syytteen mukaisesti myös tulliveron välttämistä koskien.
Hovioikeus tutki viran puolesta ratkaisun KKO 2024:39 vaikutuksen asiaan. Hovioikeus katsoi, että vastaajien toteen näytetty menettely sinänsä täytti törkeän veropetoksen tunnusmerkistön syytteen mukaisesti. Hovioikeuden enemmistö katsoi, että verotusta varten säädetyn ilmoitusvelvollisuuden laiminlyönnistä rangaistukseen tuomitseminen loukkaisi kuitenkin vastaajien oikeutta oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin. Vastaajien menettelyä ei näin ollen voitu lukea heidän syykseen törkeänä veropetoksena.
Hovioikeuden esittelijä ja vähemmistöön jäänyt hovioikeudenneuvos katsoivat, että asiassa oli kyse lisäksi Euroopan unionin sääntelyn soveltamisesta. Euroopan unionin oikeutta oli tulkittava sen lähtökohdat ja unionin oikeuden etusijaperiaate huomioiden. Ratkaisusta KKO 2024:39 ei voitu tehdä sellaista johtopäätöstä, että itsekriminointisuojaa olisi tulkittava siten, että unionin yhteisen tullialueen ja tullilainsäädännön tavoitteet väistyisivät. Asiassa ei ollut perusteita edelleen laajentaa itsekriminointisuojan soveltamisalaa. Teon lukeminen vastaajien syyksi veropetoksena tullivelkaa koskevilta osin ei ollut ihmisoikeussopimuksen vastaista.
HELSINGIN KÄRÄJÄOIKEUDEN TUOMIO 23/145048 9.11.2023
Asia R 23/7680
SELOSTUS ASIASTA
Syyttäjän rangaistusvaatimus
1. Törkeä veropetos
Rikoslaki 29 luku 2 §
20.07.2023 Helsinki
A ja B ovat yhdessä ja yksissä tuumin veron välttämistarkoituksessa laiminlyöneet verotusta varten säädetyn velvollisuuden, jolla on merkitystä veron määräämiselle tai muuten petollisesti ovat aiheuttaneet tai yrittäneet aiheuttaa veron määräämättä jättämisen.
A ja B ovat tuoneet ja/tai järjestäneet yhdessä 20.7.2023 Virosta Suomeen myyntitarkoituksessa henkilöautoon kätkettynä yhteensä vähintään noin 60 000 kappaletta savukkeita. A tai B ei ole antanut tuonnista veroilmoitusta ja he ovat jättäneet tulliselvityksessä ilmoittamatta tulliviranomaiselle EU:n tulli- ja veroalueen ulkopuolelta peräisin olevista savukkeista, joita maahan tuotaessa tulisi suorittaa tulliveroa sekä valmisteveroa eli tupakkaveroa ja arvonlisäveroa. Menettelyllä on aiheutettu tai yritetty aiheuttaa yhteensä ainakin noin 31 943,04 euron tupakka-, tulli- ja arvonlisäveron määräämättä jättäminen.
A on saapunut B:n toimeksiannosta ja tämän tarjoamaa palkkiota vastaan Virosta Helsingin Länsisatamaan laivalla 20.7.2023 klo 18.30 mukanaan henkilöauto XXX-999. Suoritetussa tullitarkastuksessa ajoneuvosta on löytynyt kuljettajan penkin takaa neljä kartonkia savukkeita sekä tavaratilasta kuusi pahvilaatikkoa savukkeita eli yhteensä vähintään 60 000 savuketta. B on saapunut samana päivänä Suomeen jalkamatkustajana toisella laivalla 20.7.2023 klo 14.30.
Veropetoksessa on tavoiteltu huomattavaa taloudellista hyötyä ja teko on tekotapa huomioon ottaen tehty erityisen suunnitelmallisesti. Teko on suunnitelmallisuuden perusteella kokonaisuutena arvostellen törkeä.
2. Salakuljetus
Rikoslaki 46 luku 4 §
20.07.2023 Helsinki
A ja B ovat yhdessä ja yksissä tuumin ilman asianmukaista lupaa tai tuontia koskevien säännösten tai määräysten vastaisesti eli tupakkalain 67 §:n vastaisesti kohdassa yksi kuvatuin tavoin tuoneet tai yrittäneet tuoda maahan myyntitarkoituksessa vähintään noin 60 000 kappaletta savukkeita. Savukkeista on puuttunut tupakkalain 32 §:n mukaiset vähittäismyyntipakkausmerkinnät.
Syyksilukemisen perustelut
---
Asiassa on siten vastaajan esitutkinnassa kertomalla sekä syyttäjän kirjallisilla todisteilla näytetty, että vastaaja A on menetellyt syytteessä kerrotuilla tavoilla syytekohdissa 1 ja 2.
---
Asiassa on siten A:n esitutkinnassa antamalla kertomuksella sekä syyttäjän kirjallisilla todisteilla näytetty, että B on menetellyt syytteessä kerrotuilla tavoilla syytekohdissa 1 ja 2. B:n on näytetty toimineen yhdessä A:n kanssa syytekohdissa 1 ja 2.
---
Tulli ei ole vaatinut vastaajia korvaamaan valtiolle vahingonkorvauksena tulliveron määrää. Syyttäjä on sen sijaan katsonut, että tulliveron määrä on vastaajille tullutta rikoshyötyä ja vaatinut, että vastaajat on tuomittava yhteisvastuullisesti menettämään valtiolle taloudellisena hyötynä tulliveron määrän 2.903,04 euroa.
Tulliveron määrästä ei ole esitetty muuta tarkempaa selvitystä kuin syyttäjän vaatimus. Verohallinto on ilmoittanut, ettei sillä ole vaatimuksia asiassa. Tulliveron määräämättä jäämisen ei ole näytetty aiheuttaneen rikoksella aiheutettua hyötyä vastaajille tai vahinkoa valtiolle. Tähän nähden syyttäjän vaatimus tulliveron osalta hylätään.
Syyksilukeminen käräjäoikeudessa
Vastaaja A on syyllistynyt siihen törkeään veropetokseen syytekohdassa 1 ja siihen salakuljetukseen syytekohdassa 2, joista syyttäjä on vaatinut hänelle rangaistusta kuitenkin siten, että syyttäjän rangaistusvaatimuksen teonkuvauksesta poiketen menettelyllä on aiheutettu tai yritetty yhteensä 29.040 euron tupakka- ja arvonlisäveron määräämättä jättäminen.
Vastaaja B on syyllistynyt siihen törkeään veropetokseen syytekohdassa 1 ja siihen salakuljetukseen syytekohdassa 2, joista syyttäjä on vaatinut hänelle rangaistusta, kuitenkin siten, että syyttäjän rangaistusvaatimuksen teonkuvauksesta poiketen menettelyllä on aiheutettu tai yritetty yhteensä 29.040 euron tupakka- ja arvonlisäveron määräämättä jättäminen.
---
Tuomiolauselmat
Syyksi luetut rikokset
1. Törkeä veropetos 20.07.2023
2. Salakuljetus 20.07.2023
Rangaistusseuraamukset
Yhteinen rangaistus
Syyksi luetut rikokset 1-2
6 kuukautta vankeutta
---
Vankeusrangaistus on ehdollinen.
---
Asian on käräjäoikeudessa ratkaissut käräjätuomari Kimmo Rilasmaa.
HELSINGIN HOVIOIKEUDEN TUOMIO 26.3.2025
Asian käsittely hovioikeudessa
Syyttäjälle on myönnetty 13.2.2024 jatkokäsittelylupa.
Valitus
Syyttäjä on vaatinut, että A ja B tuomitaan syytteen teonkuvauksen mukaisesti törkeästä veropetoksesta kohdassa 1 ja että heille tuomitut ehdolliset vankeusrangaistukset korotetaan 7 kuukaudeksi.
A ja B olivat yrittäneet aiheuttaa tulliveron määräämättä jättämisen, ja heidät tuli tuomita törkeästä veropetoksesta myös tulliveron osalta. Syyttäjän todisteena olleesta verolaskelmasta ilmeni tulliverojen määräksi 2.903,04 euroa, eikä tulliveron määrää ollut riitautettu. A:n ja B:n maahantuoma tupakkaerä oli saatu Tullin haltuun, ja tullivelka oli lakannut.
Vastaukset
A on vaatinut, että syyttäjän valitus hylätään. Käräjäoikeuden tuomio oli oikea. Tulli ei ollut vaatinut tulliveron määrää vahingonkorvauksena, ja Verohallinto oli ilmoittanut, ettei sillä ollut vaatimuksia asiassa. Tulliveron määräämättä jäämisen ei ollut näytetty aiheuttaneen hyötyä vastaajille tai vahinkoa valtiolle. Tulliveron määrästä ei ollut esitetty muuta selvitystä kuin syyttäjän vaatimus.
B on vaatinut, että syyttäjän valitus hylätään. Käräjäoikeuden tuomio oli oikea. Rangaistus oli mitattu oikein siinäkin tapauksessa, että syyksilukemista muutettaisiin syyttäjän vaatimuksen mukaisesti.
Hovioikeuden ratkaisu
Perustelut
Asian tausta ja kysymyksenasettelu
A ja B (jäljempänä myös vastaajat) olivat yhdessä tuoneet Virosta Suomeen myyntitarkoituksessa noin 60.000 savuketta. Vastaajat eivät olleet antaneet tuonnista veroilmoitusta, ja he olivat jättäneet tulliselvityksessä ilmoittamatta tulliviranomaiselle Euroopan unionin tulli- ja veroalueen ulkopuolelta peräisin olevista savukkeista. Suomen tulliviranomainen on takavarikoinut savukkeet. Käräjäoikeus on katsonut näytetyksi, että A ja B ovat syytteen teonkuvauksen mukaisesti menetellen aiheuttaneet tai yrittäneet aiheuttaa yhteensä 29.040 euron määräisen tupakka- ja arvonlisäveron määräämättä jättämisen, ja tuominnut heidät törkeästä veropetoksesta.
Muutoksenhaun kohde huomioiden hovioikeuden on ensiksi ratkaistava, onko Suomi ollut toimivaltainen Euroopan unionin jäsenvaltio tullivelan osalta. Mikäli Suomi on ollut toimivaltainen tullivelan osalta, asiassa tulee lisäksi arvioitavaksi, onko vastaajien näytetty aiheuttaneen tai yrittäneen aiheuttaa 2.903,04 euron määräisen tulliveron määräämättä jättämisen. Lisäksi hovioikeuden on viran puolesta arvioitava se, mikä merkitys itsekriminointisuojaa koskevalla periaatteella on veropetosta koskevan syytteen arvioinnissa huomioon ottaen erityisesti ratkaisusta KKO 2024:39 ilmenevä oikeusohje.
Mainittu korkeimman oikeuden ratkaisu on annettu nyt käsiteltävän asian ollessa vireillä hovioikeudessa, eikä A:lla ja B:llä ole ollut mahdollisuutta vedota siihen asian ollessa vireillä käräjäoikeudessa eikä myöskään harkitessaan muutoksenhakua hovioikeuteen. A ja B eivät ole hakeneet muutosta käräjäoikeuden tuomioon.
Oikeudenkäymiskaaren 26 luvun 2 §:n 1 momentin säännös huomioon ottaen hovioikeus voi tutkia edellä mainitun korkeimman oikeuden oikeusohjeen vaikutuksen nyt käsiteltävässä asiassa. Säännös koskee kuitenkin ainoastaan rangaistusvaatimusta, eikä hovioikeus voi sen nojalla tutkia rangaistusvaatimukseen perustuvia yksityisoikeudellisia vaatimuksia.
Sovellettavat oikeusohjeet
Rikoslain 29 luvun 1 §:n 3 kohdan mukaan joka veron välttämistarkoituksessa laiminlyömällä verotusta varten säädetyn velvollisuuden, jolla on merkitystä veron määräämiselle, tai 4 kohdan mukaan muuten petollisesti, aiheuttaa tai yrittää aiheuttaa veron määräämättä jättämisen on tuomittava veropetoksesta sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.
Saman luvun 2 §:n mukaan jos veropetoksessa tavoitellaan huomattavaa taloudellista hyötyä tai rikos tehdään erityisen suunnitelmallisesti ja veropetos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, rikoksentekijä on tuomittava törkeästä veropetoksesta vankeuteen vähintään neljäksi kuukaudeksi ja enintään neljäksi vuodeksi.
Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 952/2013 unionin tullikoodeksista (jäljempänä tullikoodeksi) 79 artiklan 1 kohdan mukaan tuontitullin alaisista tavaroista syntyy tuontitullivelka jokaisessa seuraavista tapauksista: a) kun ei täytetä jotakin tullilainsäädännössä säädettyä velvollisuutta, joka koskee muiden kuin unionitavaroiden tuomista unionin tullialueelle, niiden siirtämistä pois tullivalvonnasta taikka kyseisten tavaroiden kuljetusta, jalostusta, varastointia, väliaikaista varastointia, väliaikaista maahantuontia tai niistä vapautumista kyseisellä alueella; b) kun ei täytetä jotakin tullilainsäädännössä säädettyä velvollisuutta, joka koskee tavaroiden tiettyä käyttötarkoitusta unionin tullialueella; c) kun ei täytetä jotakin edellytystä, joka koskee muiden kuin unionitavaroiden asettamista tullimenettelyyn taikka tullista vapauttamisen tai alennetun tuontitullin soveltamista tavaroiden tietyn käyttötarkoituksen perusteella.
Artiklan 2 kohdan mukaan tullivelka syntyy jompanakumpana seuraavista ajankohdista: a) ajankohta, jona velvollisuutta, jonka täyttämättä jättämisestä tullivelka syntyy, ei täytetä tai ei enää täytetä; b) ajankohta, jona hyväksytään tulli-ilmoitus tavaroiden asettamisesta tullimenettelyyn, jos myöhemmin todetaan, ettei jokin edellytys, joka koskee tavaroiden asettamista kyseiseen menettelyyn taikka tullista vapauttamisen tai alennetun tuontitullin soveltamista tavaroiden tietyn käyttötarkoituksen perusteella, tosiasiallisesti ollut täyttynyt.
Artiklan 3 kohdan mukaan edellä 1 kohdan a ja b alakohdassa tarkoitetuissa tapauksissa velallisia ovat: a) henkilö, jonka oli täytettävä kyseiset velvollisuudet; b) henkilö, joka tiesi tai jonka olisi kohtuudella pitänyt tietää, että tullilainsäädännön mukaista velvollisuutta ei täytetty, ja joka toimi sen henkilön lukuun, jonka piti täyttää velvollisuus, tai joka osallistui toimintaan, joka johti velvollisuuden täyttämättä jättämiseen; c) kyseiset tavarat hankkinut tai niitä hallussaan pitänyt henkilö, joka tavarat hankkiessaan tai vastaanottaessaan on tiennyt taikka jonka olisi tällöin kohtuudella pitänyt tietää, ettei tullilainsäädännön mukaista velvollisuutta täytetty.
Vielä saman artiklan 4 kohdan mukaan edellä 1 kohdan c alakohdassa tarkoitetuissa tapauksissa velallisena on henkilö, jonka on täytettävä edellytykset, jotka koskevat tavaroiden asettamista tullimenettelyyn tai kyseiseen tullimenettelyyn asetettuja tavaroita koskevaa tulli-ilmoitusta taikka tullista vapauttamisen tai alennetun tuontitullin soveltamista tavaroiden tietyn käyttötarkoituksen perusteella.
Tullikoodeksin 87 artiklan 1 kohdan mukaan tullivelka syntyy paikassa, jossa 77, 78 ja 81 artiklassa tarkoitettu tulli-ilmoitus tai jälleenvienti-ilmoitus annetaan. Kaikissa muissa tapauksissa tullivelka syntyy siinä paikassa, jossa sen aiheuttavat tosiseikat ilmenevät. Jos kyseistä paikkaa ei voida määrittää, tullivelka syntyy paikassa, jossa tulliviranomaiset toteavat tavaroiden olevan sellaisessa tilanteessa, jossa tullivelka on syntynyt.
Artiklan 2 kohdan mukaan, jos tavarat on asetettu tullimenettelyyn, jota ei ole päätetty, tai jos väliaikainen varastointi ei ole päättynyt asianmukaisesti eikä tullivelan syntypaikkaa voida määrittää erityisessä määräajassa 1 kohdan toisen tai kolmannen alakohdan mukaisesti, tullivelka syntyy siinä paikassa, jossa tavarat on asetettu kyseiseen menettelyyn tai ne on tuotu unionin tullialueelle kyseiseen menettelyyn asetettuina taikka siinä paikassa, jossa ne olivat väliaikaisesti varastoituina.
Artiklan 3 kohdan mukaan, jos tulliviranomaiset voivat käytettävissään olevien tietojen perusteella todeta, että tullivelka voi olla syntynyt useassa paikassa, tullivelan on katsottava syntyneen paikassa, jossa se ensin syntyi.
Vielä saman artiklan 4 kohdan mukaan, jos tulliviranomainen toteaa, että tullivelka on syntynyt 79 tai 82 artiklan nojalla toisessa jäsenvaltiossa ja tullivelkaa vastaavan vienti- tai tuontitullin määrä on pienempi kuin 10.000 euroa, tullivelan on katsottava syntyneen siinä jäsenvaltiossa, jossa sen syntyminen on todettu.
Tullikoodeksin 124 artiklan 1 kohdan e alakohdan mukaan tuonti- tai vientitullivelka lakkaa, kun tuonti- tai vientitullien alaiset tavarat julistetaan valtiolle menetetyiksi taikka takavarikoidaan ja samanaikaisesti tai myöhemmin julistetaan menetetyiksi valtiolle.
Artiklan 2 kohdan mukaan tullivelkaa ei kuitenkaan pidetä tullirikoksiin sovellettavien seuraamusten kannalta lakanneena 1 kohdan e alakohdassa tarkoitetuissa tapauksissa, jos jäsenvaltion lainsäädännössä säädetään, että seuraamukset määrätään tuonti- tai vientitullin tai tullivelan olemassaolon perusteella.
Tullikoodeksin 135 artiklan 1 kohdan mukaan henkilön, joka tuo tavarat unionin tullialueelle, on viipymättä kuljetettava ne tulliviranomaisten osoittamaa reittiä ja näiden mahdollisesti antamia ohjeita noudattaen tulliviranomaisten osoittamaan tullitoimipaikkaan taikka muuhun näiden osoittamaan tai hyväksymään paikkaan taikka vapaa-alueelle.
Artiklan 3 kohdan mukaan henkilön, joka ottaa vastatakseen tavaroiden kuljetuksesta sen jälkeen, kun ne on tuotu unionin tullialueelle, on vastattava muun ohella 1 kohdassa tarkoitettujen velvollisuuksien täyttämisestä.
Tullikoodeksin 139 artiklan 1 kohdan mukaan jonkun seuraavista henkilöistä on, unionin tullialueelle tuotujen tavaroiden saapuessa, esitettävä ne tullille viipymättä määrätyssä tullitoimipaikassa tai muussa tulliviranomaisten määräämässä tai hyväksymässä paikassa taikka vapaa-alueella: a) henkilön, joka toi tavarat unionin tullialueelle; b) henkilön, jonka nimissä tai lukuun tavarat kyseiselle alueelle tuonut henkilö toimii; e) henkilön, joka otti vastatakseen tavaroiden kuljetuksesta sen jälkeen, kun ne tuotiin unionin tullialueelle.
Tullivero, ilmoitusvelvollisuus ja veropetoksen tunnusmerkistön täyttyminen
Hovioikeus viittaa käräjäoikeuden tuomiosta ilmenevään tapahtumainkulkuun ja sitä koskeviin johtopäätöksiin (s. 4–6) jäljempänä ilmenevin lisäyksin.
Asiassa on ollut riidatonta, että savukkeet on tuotu Euroopan unionin alueelle jonkun muun jäsenvaltion kuin Suomen kautta, eikä tullivelan näin ollen voida katsoa syntyneen Suomessa tullikoodeksin 87 artiklan 1–3 kohdissa tarkoitetulla tavalla. Savukkeista ei ollut maksettu tulliveroa myöskään toiseen Euroopan unionin jäsenvaltioon tullikoodeksin 79 artiklan edellyttämällä tavalla. Kirjallisena todisteena esitetyn verolaskelman mukaan tullivelan on todennut Tulli, ja tullivelan määrä on ollut 2.903,04 euroa. Näin ollen tullivelan voidaan katsoa syntyneen tullikoodeksin 87 artiklan 4 kohdassa tarkoitetulla tavalla Suomessa.
Tullikoodeksin 135 artiklan 1 ja 3 kohdissa tarkoitetulla tavalla vastaajien olisi tullut ilmoittaa savukkeet tulliselvityksellä Tullille saapuessaan Suomeen. Vastaajien on katsottava laiminlyöneen tulliselvityksen tekemisen rikoslain 29 luvun 1 §:n 3 kohdan tarkoittamalla tavalla veron välttämistarkoituksessa.
Hovioikeus toteaa Tullin olevan toimivaltainen viranomainen määräämään tulliverosta ja tulliveron määrän ilmenevän Tullin laatimasta verolaskelmasta. Tulliveron määrän on siten näytetty olevan 2.903,04 euroa.
Tullivelka on lakannut tullikoodeksin 124 artiklan 1 kohdan e alakohdan perusteella, kun Tulli on takavarikoinut savukkeet. Tullikoodeksin 124 artiklan 2 kohdan mukaisesti tullivelan lakkaamisella ei ole kuitenkaan merkitystä arvioitaessa tullivelan olemassaoloon liittyvä seuraamuksia.
Näillä perusteilla hovioikeus katsoo A:n ja B:n menettelyn täyttävän rikoslaissa tarkoitetun veropetoksen tunnusmerkistön myös tullivelkaa koskevin osin.
Asian arviointi itsekriminointisuojan kannalta
Korkein oikeus on ratkaisussa KKO 2024:39 (ks. kohdat 13–29) arvioinut itsekriminointisuojan vaikutusta törkeää veropetosta ja salakuljetusta koskevassa asiassa. Tapauksessa oli kysymys nuuskan salakuljetuksesta Ruotsista Suomeen.
Korkein oikeus on katsonut (kohta 14 ja siinä viitattu korkeimman oikeuden ratkaisu), että kun syytetyllä on itsekriminointisuojan tarkoittama oikeus olla myötävaikuttamatta oman syyllisyytensä selvittämiseen, jo johdonmukaisuus edellyttää, ettei kenelläkään ole velvollisuutta ilmiantaa itseään tekemästään rikoksesta. Oikeutta olla ilmiantamatta itseään rikoksesta on pidettävä niin keskeisesti oikeusjärjestykseemme kuuluvana periaatteena, että sen on katsottava sisältyvän itsekriminointisuojan osana myös perustuslain 21 §:ssä taatun oikeusturvan piiriin.
Korkein oikeus on lisäksi todennut (kohta 16 ja siinä viitatut Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisut), että Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on katsonut, että ihmisoikeussopimuksen 6 artikla voi tulla sovellettavaksi, kun hallinnollisen ilmoitusvelvollisuuden kanssa samanaikaisesti on vireillä samoja seikkoja koskeva rikostutkinta tai kun ilmoitusvelvollinen ei ole voinut sulkea pois sitä mahdollisuutta, että annettavat tiedot voisivat johtaa rikosprosessiin tai tulla käytettäviksi rikosprosessissa. Tällöin ilmoitusvelvollisella on katsottu olevan oikeus vaitioloon ja ilmoitusvelvollisuuden laiminlyönnistä rangaistukseen tuomitsemisen on katsottu loukkaavan oikeutta oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin.
Korkein oikeus on edelleen katsonut (kohta 24), että itsekriminointisuojan kannalta merkityksellisenä on pidettävä sitä, johtaisiko tietojen antaminen verotusmenettelyssä siihen, että ilmoitusvelvollinen tulisi välittömästi ilmiantaneeksi itsensä rikoksesta ja saattamaan itsensä näin syytteen vaaraan, eikä ilmoitusvelvollinen voisi sulkea pois sitä mahdollisuutta, että ilmoituksen perusteella saatuja tietoja käytettäisiin häntä vastaan myöhemmin mahdollisesti nostettavassa rikosprosessissa.
Korkein oikeus on ratkaistavanaan olleessa asiassa todennut (kohta 28), että A:han ei ole kohdistunut nuuskan maahantuontiin liittyvää, salakuljetusta koskevaa rikostutkintaa hänen laiminlyödessään veroilmoitusvelvollisuuden. Valmisteverotusta koskevassa ilmoituksessa tulee muun ohella ilmoittaa verotettavat tuotteet tuoteryhmittäin. Tähän nähden on selvää, että A olisi veroilmoitusvelvollisuutensa täyttäessään tosiasiallisesti tullut samalla esittäneeksi salakuljetusta koskevaa valvontaa ja esitutkintaa suorittavalle Tullille selvityksen syyllistymisestään nuuskan salakuljetukseen. A ei olisi tällöin voinut sulkea pois sitä mahdollisuutta, että annettavat tiedot olisivat voineet johtaa salakuljetusta koskevaan rikosprosessiin ja tulla käytettäviksi tällaisessa rikosprosessissa. Verotusta varten säädetyn ilmoitusvelvollisuuden täyttäminen olisi aikaansaanut välittömän rikosepäilyn ja johtanut siihen, että A olisi joutunut samalla ilmiantamaan itsensä salakuljetusrikoksesta.
Korkein oikeus on johtopäätöksenään katsonut (kohdat 28 ja 29), että koska verotusta varten säädetyn ilmoitusvelvollisuuden täyttäminen olisi aikaansaanut välittömän rikosepäilyn ja johtanut siihen, että A olisi joutunut samalla ilmiantamaan itsensä salakuljetusrikoksesta, ilmoitusvelvollisuuden laiminlyöntiä ei voitu A:n itsekriminointisuojasta johtuen pitää rangaistavana. A:n menettelyä ei siten luettu hänen syykseen veropetoksena.
Hovioikeus on edellä katsonut, että veron määräämistä koskeva ilmoitusvelvollisuus on syntynyt maahantuonnin yhteydessä ja että A:n ja B:n menettely täyttää rikoslain 29 luvun 2 §:n mukaisen törkeän veropetoksen tunnusmerkistön tulliveron, valmisteveron sekä arvonlisäveron osalta. Näin ollen asiassa tulee erikseen arvioitavaksi se, mikä merkitys itsekriminointisuojalla on törkeää veropetosta koskevan syytteen arvioinnissa.
A:han ja B:hen ei ollut kohdistunut savukkeiden maahantuontiin liittyvää, salakuljetusta koskevaa rikostutkintaa heidän laiminlyödessään veroilmoitusvelvollisuuden maahan saapuessaan. Kun otetaan huomioon että valmisteverotusta koskevassa ilmoituksessa ja tulliselvityksessä tulee muun ohella ilmoittaa verotettavat tuotteet tuoteryhmittäin, A ja B olisivat veroilmoitusvelvollisuutensa täyttäessään tosiasiallisesti tulleet samalla esittäneeksi salakuljetusta koskevaa valvontaa ja esitutkintaa suorittavalle Tullille selvityksen syyllistymisestään savukkeiden salakuljetukseen. Edellä selostetusta korkeimman oikeuden ratkaisun KKO 2024:39 oikeusohjeessa ilmenevällä tavalla A ja B eivät olisi tällöin voineet sulkea pois sitä mahdollisuutta, että annettavat tiedot olisivat voineet johtaa salakuljetusta koskevaan rikosprosessiin ja tulla käytettäviksi tällaisessa rikosprosessissa. Verotusta varten säädetyn ilmoitusvelvollisuuden täyttäminen olisi aikaansaanut välittömän rikosepäilyn ja johtanut siihen, että A ja B olisivat joutuneet samalla ilmiantamaan itsensä salakuljetusrikoksesta.
Ottaen huomioon korkeimman oikeuden ratkaisun KKO 2024:39 tulkinta itsekriminointisuojasta sovellettaessa rikoslain 29 luvun veropetosta koskevia säännöksiä hovioikeus katsoo, että verotusta varten säädetyn ilmoitusvelvollisuuden laiminlyönnistä rangaistukseen tuomitseminen loukkaisi A:n ja B:n oikeutta oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin. A:n ja B:n menettelyä ei näin ollen voida lukea heidän syykseen törkeänä veropetoksena.
Edellä mainituilla perusteilla hovioikeus katsoo, että syyte törkeästä veropetoksesta tulliveron, valmisteveron sekä arvonlisäveron osalta on hylättävä.
Rangaistusseuraamus
A:n ja B:n syyksi jää kohdassa 2 tarkoitettu salakuljetus. Rikoslain 46 luvun 4 §:n 1 momentin mukaan salakuljetuksesta on tuomittava sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.
A ja B ovat yhdessä tupakkalain 67 §:n vastaisesti tuoneet maahan myyntitarkoituksessa vähintään 60.000 savuketta, mikä on ylittänyt huomattavasti sallitun määrän. Hovioikeus katsoo, että oikeudenmukainen rangaistus A:n ja B:n syyksiluetusta salakuljetuksesta on 4 kuukautta vankeutta.
Muilta osin käräjäoikeuden tuomiota ei ole aihetta muuttaa.
---
Tuomiolauselmat
Muutokset käräjäoikeuden tuomioon:
Hylätty syyte
1. Törkeä veropetos 20.07.2023
Syyksi luettu rikos
2. Salakuljetus 20.07.2023
Rangaistusseuraamukset
4 kuukautta vankeutta
---
Vankeusrangaistus on ehdollinen.
---
Rangaistusta on alennettu.
Muilta osin käräjäoikeuden tuomioita ei muuteta.
---
Asian ovat ratkaisseet:
Hovioikeudenneuvos Karita Lassila
Hovioikeudenneuvos Salla Vaahtera
Hovioikeudenneuvos Matti Vaattovaara
Esittelijä:
Hovioikeuden esittelijä Sami Reijonen
Ratkaisu on äänestysratkaisu.
Esittelijän mietintö ja eri mieltä olevan jäsenen lausunto
Hovioikeuden esittelijä Sami Reijonen
Hovioikeuden tuomio oli esittelijän mietinnön mukainen lukuun ottamatta syytteen hylkäämistä tulliveron välttämistä koskevilta osin. Näiltä osin esittelijä esitti, että hovioikeus lausuu seuraavaa:
Nyt käsiteltävän tapauksen tosiseikasto, siltä osin kuin asiassa on kyse arvonlisäveron ja tupakkaveron välttämisestä, vastaa sitä tosiseikastoa, josta oli kyse korkeimman oikeuden ratkaisussa KKO 2024:39.
Tulliveron osalta hovioikeuden on lisäksi arvioitava, mikä vaikutus Euroopan unionin sääntelyllä on tapauksen arvioinnissa. Euroopan unionista tehdyn sopimuksen (SEU) 6 artiklan 2 kohdan mukaan unioni liittyy ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi tehtyyn eurooppalaiseen yleissopimukseen. Liittyminen ei vaikuta perussopimuksissa määriteltyyn unionin toimivaltaan. Artiklan 3 kohdan mukaan ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi tehdyssä eurooppalaisessa yleissopimuksessa taatut ja jäsenvaltioiden yhteisestä valtiosääntöperinteestä johtuvat perusoikeudet ovat yleisinä periaatteina osa unionin oikeutta.
Hovioikeus toteaa, että korkein oikeus muutti ratkaisussaan KKO 2024:39 aiemmin omaksumaansa linjaa itsekriminointisuojan ulottuvuudesta sellaisissa salakuljetustapauksissa, joissa on lisäksi kyse veropetoksesta (ks. erityisesti kohdat 20 ja 24). Korkein oikeus arvioi ratkaisun perusteluissaan Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytäntöä (ks. kohdat 13 ja 15–17). Edelleen hovioikeus toteaa, että Euroopan unioni on sekä itse sitoutunut noudattamaan että edellyttää jäsenvaltioitaan noudattamaan Euroopan ihmisoikeussopimusta. Nämä seikat ja korkeimman oikeuden ratkaisusta ilmenevä ihmisoikeusmyönteinen laintulkinta osaltaan puoltavat syytteen hylkäämistä myös siltä osin, kun syyte koskee tulliveron välttämistä.
Hovioikeus toteaa kuitenkin, että tullivelkaa koskien asiassa on kyse Euroopan unionin saatavasta, eikä ratkaisussa KKO 2024:39 ollut arvioitavana Euroopan unionin taloudellisiin tavoitteisiin liittyviä tosiseikkoja, vaan ratkaisussa oli kyse Suomen perustuslain 21 §:n oikeusturvasäännökseen sisältyvän itsekriminointisuojan arvioinnista (ks. kohdat 14 ja 29). Näin ollen syytteen hylkäämistä tulliveron välttämistä koskevilta osin ei voida perustaa ainoastaan korkeimman oikeuden kyseisestä ratkaisusta ilmenevään oikeusohjeeseen.
Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen (SEUT) 310 artiklan 6 kohdan mukaan unioni ja jäsenvaltiot suojaavat unionin taloudellisia etuja petolliselta menettelyltä ja muulta laittomalta toiminnalta 325 artiklan mukaisesti. SEUT 325 artiklan kohdan 1 mukaan unioni ja jäsenvaltiot suojaavat unionin taloudellisia etuja petolliselta menettelyltä ja muulta laittomalta toiminnalta tämän artiklan mukaisesti toteutettavilla toimenpiteillä, joilla on ennaltaehkäisevä vaikutus ja jotka tarjoavat tehokkaan suojan jäsenvaltioissa sekä unionin toimielimissä, elimissä ja laitoksissa. Artiklan kohdan 2 mukaan jäsenvaltiot toteuttavat samat toimenpiteet suojatakseen unionin taloudellisia etuja petolliselta menettelyltä kuin ne toteuttavat suojatakseen omia taloudellisia etujaan petolliselta menettelyltä. Kohdan 3 mukaan jäsenvaltiot sovittavat yhteen toimintansa, jonka tarkoituksena on suojata unionin taloudellisia etuja petolliselta menettelyltä, sanotun kuitenkaan rajoittamatta perussopimusten muiden määräysten soveltamista. Tätä varten ne yhdessä komission kanssa järjestävät toimivaltaisten viranomaistensa kiinteän ja säännöllisen yhteistoiminnan.
Euroopan unionin tuomioistuimen Taricco-ratkaisussa (Suuren jaoston tuomio 8.9.2015 Taricco ym., C-105/14, EU:C:2015:555) on todettu (kohdat 37 ja 39), että SEUT 325 artiklan 1 kohdan tavoitteena on suojata unionin taloudellisia etuja laittomalta toiminnalta ja siinä tarkoitetuilla toimenpiteillä tulee nimenomaisesti olla potentiaalisiin rikoksen tekijöihin tehoava preventiivinen vaikutus.
Tullikoodeksin 42 artiklan 1 kohdan mukaan kunkin jäsenvaltion on säädettävä tullilainsäädännön noudattamatta jättämisestä johtuvista seuraamuksista. Tällaisten seuraamusten on oltava tehokkaita, oikeasuhteisia ja varoittavia. Hovioikeus toteaa kyseisen tullikoodeksin artiklan ilmentävän SEUT 325 artiklasta ilmeneviä petosten torjuntaa koskevia velvoitteita.
Tullikoodeksin johdanto-osan mukaan tullikoodeksin sääntelyn tavoitteena on luoda unionin yhteinen tullialue, jossa on tehokkaat ja yhtenäiset menettelyt ja prosessit. Tullikoodeksin yhtenä tavoitteena on varmistaa asianmukaiset tehokkaat, varoittavat ja oikeasuhtaiset seuraamukset koko sisämarkkinoilla. (ks. erityisesti kohdat 9, 11, 16 ja 23).
Rikoslain veropetoksia koskevaa sääntelyä sovellettaessa on lisäksi huomioitava Euroopan yhteisöjen taloudellisten etujen suojaamista koskevan yleissopimuksen (yhteisöpetossopimus) tavoitteet. Kyseinen yleissopimus velvoittaa Euroopan unionin jäsenvaltiot säätämään rangaistaviksi Euroopan yhteisöjen taloudellisiin etuihin kohdistuvat petokset (HE 45/1998 vp s. 1). Yhteisöpetossopimuksen tarkoituksena on tehostaa Euroopan yhteisöjen varojen rikosoikeudellista suojaa jäsenvaltioissa ja sen keskeisin määräys on 1 artiklaan sisältyvä velvoite kriminalisoida Euroopan yhteisöjen taloudellisiin etuihin kohdistuva petos (HE 45/1998 vp s. 6). Yhteisön tuloihin kohdistuvat yhteisöpetokset ovat tavallisesti tilanteita, joissa rikoksentekijän tarkoituksena on välttyä maksamasta unionin ulkopuolisesta valtiosta unionin rajojen sisäpuolelle tuoduille tuotteille määrättävää tullia. Tyypillinen tilanne on se, että kolmansista maista tuotavat tuotteet jätetään tullitoimipaikassa tullaamatta. (HE 45/1998 vp s. 11).
Yhteisöpetossopimuksen implementoinnin johdosta rikoslain 29 luvun 1 §:ssä säädetty veropetoksen tekotapaluettelo kattaa yhteisöpetossopimuksen 1 artiklassa mainitut tekotavat. Rikoslain 29 luvun 9 §:n määritelmäsäännökseen on lisäksi tehty lisäys, jonka mukaan verolla tarkoitetaan myös Euroopan yhteisöille tilitettävää maksua (HE 45/1998 vp s. 2 ja 11).
Tupakkalain 67 §:n 1 momentissa säädetään savukkeiden matkustajatuonnin määrällisistä rajoista. Pykälän 2 momentin mukaan yksityishenkilö ei saa tuoda 1 momentissa tarkoitettuja tuotteita muutoin kuin omaan käyttöönsä. Rajoitus perustuu Euroopan unionin terveystavoitteiden lisäksi myös unionin verotuksellisiin etuihin (HE 15/2016 vp s. 107 ja 109).
Hovioikeus toteaa, etteivät ratkaisun KKO 2024:39 perusteluissa viitatut Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisut ole suoraan verrattavissa nyt arvioitavaan tilanteeseen, jossa vastakkain punnittavina arvoina ovat ihmisoikeussopimuksen itsekriminointisuojaa koskevat sopimusvaltioita sitovat velvoitteet ja Euroopan unionin taloudellisia etuja koskevat jäsenvaltioita sitovat velvoitteet. Hovioikeuden käsityksen mukaan Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen käsiteltävänä ei ole ollut tapausta, jossa kysymyksenasettelu tältä osin vastaisi nyt käsiteltävää tapausta.
Hovioikeus toteaa, että unionin oikeutta on tulkittava sen lähtökohdat ja Euroopan unionin oikeuden etusijaperiaate huomioiden. Ratkaisusta KKO 2024:39 ei voida tehdä sellaista johtopäätöstä, että itsekriminointisuojaa olisi tulkittava siten, että unionin yhteisen tullialueen ja tullilainsäädännön tavoitteet väistyisivät. Nyt käsiteltävässä tapauksessa ei ole perusteita edelleen laajentaa itsekriminointisuojan soveltamisalaa. Edelleen hovioikeus toteaa, ettei myöskään Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännöstä ole johdettavissa tällaista edellytystä, eikä teon lukeminen vastaajien syyksi tullivelkaa koskevilta osin ole ihmisoikeussopimuksen vastaista.
Toisin kuin käräjäoikeus hovioikeus katsoo, ettei syyksilukemista koskevan arvioinnin kannalta ole merkitystä sillä, oliko Suomen valtio vaatinut tulliveroa vahingonkorvauksena.
Edellä mainituin perustein hovioikeus katsoo vastaajien laiminlyöneen veron välttämistarkoituksessa verotusta varten säädetyn velvollisuuden ja näin ollen syyllistyneen rikoslain 29 luvun 1 §:n 3 kohdassa tarkoitetulla tavalla rikokseen siltä osin, kun kyse on tulliveron välttämisestä. A ja B ovat menetelleet syytekohdassa 1 kuvatulla tavalla ja menettelyllään aiheuttaneet tai yrittäneet aiheuttaa tulliveron määräämättä jättämisen. Käräjäoikeuden tuomiota on siten syytekohdan 1 syyksilukemisen osalta myös tältä osin muutettava.
Kokoavana johtopäätöksenään hovioikeus toteaa, että syyksilukemista on muutettava siten, että teko luetaan A:n ja B:n syyksi siltä osin, kun kyse on tulliveron välttämisestä. Arvonlisäveroa ja tupakkaveroa koskevilta osin syyte on hylättävä. Vältetyn tulliveron määrä huomioiden teko täyttää rikoslain 29 luvun 1 §:ssä tarkoitetun veropetoksen tunnusmerkistön.
Oikeudenmukaiseksi rangaistusseuraamukseksi syyksiluetuista veropetoksesta ja salakuljetuksesta on katsottava neljä kuukautta vankeutta, joka voidaan tuomita ehdollisena. Asian lopputulos huomioiden A on velvoitettava korvaamaan valtiolle sen varoista hänen puolustajalleen maksettu palkkio oikeusaputoimiston laatiman taloudellisen selvityksen omavastuuosuuden mukaisesti.
Hovioikeudenneuvos Karita Lassila:
Hyväksyn esittelijän mietinnön.
Äänestyksen lopputulokseen nähden velvollisena lausumaan vastaajille tuomittavista seuraamuksista ja oikeudenkäynnin kustannuksista olen samaa mieltä kuin hovioikeuden enemmistö.
Ei lainvoimaien.