14.9.2012

Asian tausta

Espoon käräjäoikeus oli 16.1.2004 vahvistanut A:lle yksityishenkilön velkajärjestelystä annetun lain mukaisen maksuohjelman 1.2.2004 ja 31.1.2009 väliselle ajalle. Kysymys oli niin sanotusta nollaohjelmasta, jossa A:n maksuvelvollisuus oli kokonaan poistettu. Kansaneläkelaitoksen opintotukikeskus oli 9.3.2009 pyytänyt A:ta toimittamaan selvityksen lisäsuoritusvelvollisuuden perusteena olevista seikoista.

A toimitti 29.7.2009 pyydetyn selvityksen. A katsoi kuitenkin, että kysymyksen ollessa niin sanotusta nollaohjelmasta maksuohjelmaan perustuvat saatavat olivat vanhentuneet viidessä vuodessa maksuohjelman vahvistamisesta eli 16.1.2009. Koska velkojat eivät olleet ennen tätä katkaisseet velan vanhentumista, oikeus vaatia lisäsuorituksia oli hänen mukaansa vanhentunut.

Hakemus Espoon käräjäoikeudessa ja sen johdosta annetut lausumat

Kansaneläkelaitoksen opintotukikeskus vaati käräjäoikeudessa 9.9.2009 vireille tulleessa hakemuksessaan A:n vuosilta 2004 - 2008 saamiin lisätuloihin ja vuonna 2006 saamaan perintöön perustuvan lisäsuoritusvelvollisuuden vahvistamista sekä maksuvelvollisuuden määräämistä. Myös neljä muuta velkojaa vaati maksuohjelman mukaisia suhteellisia osuuksiaan lisäsuoritusten kokonaismäärästä.

A vastusti lisäsuoritusvelvollisuuden vahvistamista katsoen edelleen, että lisäsuoritusvelvollisuuteen perustuvat velkojien saamisoikeudet olivat lakanneet vanhentumisen johdosta.

Käräjäoikeuden päätös 29.10.2010

Vanhentumisen osalta käräjäoikeus lausui, että yksityishenkilön velkajärjestelystä annetun lain 61 a §:n mukaan velkojan tietoon tulleeseen lisämaksuvaraan perustuva velallisen velvollisuus maksaa ja velkojan oikeus saada lisämaksua alkoivat vanhentua siitä, kun lisämaksun peruste tuli velkojan tietoon. Viimeistään maksuvelvollisuus vanhentui kahdessa vuodessa maksuohjelman päättymisestä lukien. Näin ollen maksuvelvollisuuden ei voitu katsoa alkaneen vanhentua maksuohjelman vahvistamisella, koska maksuvelvollisuutta ei ollut maksuohjelmassa voitu ottaa huomioon. Maksuvelvollisuus alkoi vanhentua velan vanhentumisesta annetun lain 2 §:n 2 momentin ja 8 §:n 2 momentin mukaisesti käräjäoikeuden lisäsuoritusvelvollisuuden vahvistamista koskevan päätöksen antamisesta.

Käräjäoikeus vahvisti A:n lisäsuoritusvelvollisuuden määrän ja velvoitti A:n maksamaan velkojille näiden vaatimat suhteelliset osuudet tuosta määrästä.

Asian on ratkaissut käräjätuomari Markku Marko.

Helsingin hovioikeuden päätös 1.7.2011

A valitti hovioikeuteen vaatien käräjäoikeudessa esittämillään perusteilla, että hänet vapautetaan velvollisuudesta maksaa käräjäoikeuden määräämiä lisäsuorituksia.

Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden päätöstä.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeudenneuvokset Esko Lähdevuori ja Petri Leskinen sekä viskaali Juhani Paiho.

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

A:lle myönnettiin valituslupa. Valituksessaan A vaati, että hovioikeuden päätös kumotaan ja hänet vapautetaan velvollisuudesta maksaa lisäsuorituksia.

Kolme velkojaa vastasi valitukseen ja vaati sen hylkäämistä.

Perustelut

Taustatiedot ja kysymyksenasettelu

1. A:lle oli 16.1.2004 vahvistettu yksityishenkilön velkajärjestelystä annetun lain (velkajärjestelylaki) mukainen maksuohjelma 1.2.2004 ja 31.1.2009 väliselle ajalle. Kysymys oli niin sanotusta nollaohjelmasta, jossa A:n maksuvelvollisuus oli kokonaan poistettu.

2. Kansaneläkelaitoksen opintotukikeskus oli 9.3.2009 pyytänyt A:ta toimittamaan lisäsuorituslaskelmat vuosilta 2004 - 2009 ja selvityksen mahdollisesta perinnöstä. A oli 29.7.2009 toimittanut pyydetyn selvityksen ja ilmoittanut samalla katsovansa maksuohjelmaan perustuvien kaikkien saamisoikeuksien vanhentuneen viidessä vuodessa maksuohjelman vahvistamisesta eli 16.1.2009.

3. Kansaneläkelaitoksen opintotukikeskus on 9.9.2009 vaatinut käräjäoikeudessa velkajärjestelylain 61 a §:n nojalla lisäsuoritusten vahvistamista. Neljä muuta maksuohjelman piiriin kuuluvaa velkojaa ovat käräjäoikeudelle 13. - 29.10.2009 toimittamissaan lausumissa vaatineet samoin lisäsuoritusten maksamista.

4. Korkeimmassa oikeudessa on A:n valituksen johdosta kysymys siitä, onko velkojien oikeus saada lisäsuoritusvelvollisuuteen perustuvia suorituksia lakannut vanhentumisen johdosta.

Sovellettavista säännöksistä

5. Velkajärjestelylain 79 §:n 1 momentin (745/2003) mukaan vanhentumis- ja kanneajan katkeamisesta ja sen vaikutuksesta maksuohjelmassa huomioon otettavaan saatavaan on voimassa, mitä velan vanhentumisesta annetun lain (vanhentumislaki) 11 ja 17 §:ssä säädetään.

6. Vanhentumislain 17 §:n 2 momentin mukaan tuomioistuimen vahvistamassa maksuohjelmassa huomioon otettu saatava vanhentuu 13 §:n 3 momentin mukaisesti kunkin maksuerän osalta erikseen.

7. Vanhentumislain 13 §:n 2 momentin mukaan vanhentumisaika on viisi vuotta sen jälkeen, kun velasta on annettu lainvoimaiseksi tullut tuomio tai muu ulosottoperuste, joka voidaan panna täytäntöön niin kuin lainvoimainen tuomio. Pykälän 3 momentissa säädetään, että jos suoritusvelvollisuus alkaa vasta 2 momentissa tarkoitetun ulosottoperusteen antamisen jälkeen, vanhentumisaika lasketaan suoritusvelvollisuuden alkamisesta.

8. Yksityishenkilön velkajärjestelyssä vahvistettu maksuohjelma korvaa ohjelmassa huomioon otettujen velkasuhteiden alkuperäiset ehdot. Maksuohjelmassa määrätään myös tulevat maksuajat silloin, kun kysymys ei ole niin sanotusta nollaohjelmasta. Koska maksuohjelma on ulosottoperuste, jonka mukaan suoritusvelvollisuus alkaa vasta myöhemmin, maksuohjelmaan sisältyvien maksuerien vanhentumisaikaan sovelletaan vanhentumislain 13 §:n 3 momentin säännöstä, ja kullakin vahvistetulla maksuerällä on maksun eräpäivästä alkava viiden vuoden vanhentumisaika.

9. Siltä varalta, että velallinen laiminlyö maksuohjelman mukaisen suorituksensa, velkajärjestelylain 42 §:n 2 momentissa säädetään velkojan oikeudesta vaatia maksuohjelman nojalla ulosottolain mukaista täytäntöönpanoa.

10. Velallisen lisäsuoritusvelvollisuudesta säädetään velkajärjestelylain 35 a §:ssä. Pykälän 1 momentin mukaan velallisella on velvollisuus maksaa lisäsuorituksina velkojilleen maksuohjelman aikana saamistaan tuloista ja varoista pykälässä säädetty määrä. Pykälän 2 ja 3 momentissa säädetään määrästä, jonka velallinen on maksuohjelman aikana saamansa kertaluontoisen suorituksen tai lisääntyneiden tulojen perusteella velvollinen suorittamaan velkojille. Pykälän 5 momentissa säädetään lisäsuoritusvelvollisuuteen perustuvien suoritusten maksuajankohdista.

11. Jollei velallinen kuitenkaan omasta aloitteestaan huolehdi lisäsuoritusten maksamisesta maksuohjelman aikana, velkojilla ja myös velallisella itsellään on mahdollisuus hakea lisäsuoritusten vahvistamista. Velkajärjestelylain 61 a §:n 1 momentin mukaan hakemus lisäsuoritusten vahvistamiseksi ja maksuvelvollisuuden määräämiseksi on tehtävä ilman aiheetonta viivytystä sen jälkeen, kun maksuohjelman kesto on päättynyt tai kun peruste lisäsuoritusvelvollisuudelle on tullut velkojan tietoon. Hakemus voidaan tutkia vasta, kun maksuohjelma on päättynyt, eikä sitä voida tehdä enää sen jälkeen, kun maksuohjelman päättymisestä on kulunut kaksi vuotta.

Korkeimman oikeuden kannanotto

12. Lisäsuoritusvelvollisuuteen perustuvan velkojan saamisoikeuden vanhentumisesta ei ole nimenomaisia säännöksiä velkajärjestelylaissa tai vanhentumislaissa.

13. Lisäsuoritusvelvollisuus on luonteeltaan osa maksuohjelmassa määrättyä maksuvelvollisuutta, jonka täyttämisestä velallisen on huolehdittava oma-aloitteisesti. Velkajärjestelylain 35 a §:ssä säädetään velallista sitovasti paitsi velkojille maksettavan lisäsuorituksen määrästä myös maksuvelvollisuuden täyttämisen ajankohdasta. Tähän nähden lisäsuoritusvelvollisuuteen perustuvan velkojan saamisoikeuden vanhentumisen voitaisiin katsoa alkavan suoritusvelvollisuuden alkamisajankohdasta.

14. Jos velallinen kuitenkin laiminlyö velkajärjestelylain mukaisen velvollisuutensa maksaa lisäsuorituksia, on mahdollista, ettei velkoja tule maksuohjelman aikana tietoiseksi lisäsuoritusvelvollisuuden perusteesta eikä voi esittää pyyntöä sen perusteen selvittämisestä. Lisäksi on otettava huomioon, että mikäli velkoja ja velallinen eivät pääse sopimukseen maksettavista lisäsuorituksista, velkoja voi saada lisäsuorituksia vasta niitä koskevan täytäntöönpanokelpoisen ratkaisun perusteella ja velkajärjestelylain 61 a §:n nojalla vasta maksuohjelman päättymisen jälkeen.

15. Koska velallisen velvollisuus maksaa lisäsuorituksia ei ala ennen velkajärjestelylain 35 a §:ssä säädettyjä ajankohtia, lisäsuoritusten vanhentumisen ei voida A:n esittämällä tavalla katsoa alkavan maksuohjelman vahvistamisesta. Koska velkoja voi periä sanottuun säännökseen perustuvan lisäsuorituksen vasta saatuaan siitä täytäntöönpanokelpoisen ratkaisun, ei saamisoikeuden voida katsoa vanhentuvan myöskään säännöksessä tarkoitetuista maksuajankohdista lukien.

16. Edellä todetuin tavoin maksuohjelmassa vahvistettujen maksuerien eräpäivästä alkava viiden vuoden vanhentumisaika perustuu siihen, että vahvistettu maksuohjelma on ulosottoperuste. Vaikka lisäsuoritusvelvollisuus on osa maksuohjelmassa vahvistettua velallisen maksuvelvollisuutta, velkoja ei voi vaatia lisäsuoritusten täytäntöönpanoa ilman erillistä ulosottoperustetta. Tähän nähden maksuohjelman mukaiseen lisäsuoritusvelvollisuuteen perustuvan velkojan saamisoikeuden vanhentumisen ei ole perusteltua katsoa alkavan ennen lisäsuoritusten vahvistamista. Sen jälkeen, kun lisäsuoritusvelvollisuuteen perustuvasta maksuvelvollisuudesta on päätetty tuomioistuimessa, päätökseen perustuva saamisoikeus vanhenee noudattaen mitä vanhentumislain 13 §:ssä säädetään. Silloin, kun velallinen ja velkoja ovat sopineet lisäsuoritusten maksamisesta, sopimukseen perustuvan saamisen vanhentuminen riippuu sopimuksen sisällöstä.

17. Velkajärjestelylain 61 a §:ssä säädetty määräaika lisäsuoritusten vahvistamista koskevan hakemuksen tekemiselle rajaa käytännössä aikaa, jonka kuluessa lisäsuoritusvelvollisuudesta voidaan antaa täytäntöönpanokelpoinen ratkaisu. Näin ollen tulkinta, jonka mukaan velallisen lisäsuoritusvelvollisuuteen perustuvan velkojan saamisoikeuden vanhentuminen ei ala ennen kuin lisäsuorituksista on annettu täytäntöönpanokelpoinen ratkaisu, ei ole myöskään velallisen kannalta kohtuuton.

18. A:n tuloihin ja hänen saamaansa perintöön perustuvia lisäsuorituksia on vaadittu käräjäoikeudessa velkajärjestelylain 61 a §:ssä säädetyssä määräajassa. Erillistä sopimusta lisäsuoritusten maksamisesta ei ole A:n ja velkojien välillä tehty.

19. Edellä lausutuin perustein Korkein oikeus katsoo, ettei velkojien oikeus lisäsuorituksiin ole lakannut vanhentumisen johdosta. Alempien oikeuksien ratkaisujen oikeellisuutta ei ole muilta osin riitautettu.

Päätöslauselma

Hovioikeuden päätöksen lopputulosta ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Kari Kitunen, Liisa Mansikkamäki, Pasi Aarnio, Hannu Rajalahti ja Timo Esko. Esittelijä Heli Melander.